Pääsivu
Täi ja väive
Maassamme täi on ehdottomasti yleisin koiran ulkoloinen. Koiran täi on eri hyönteislaji kuin ihmisen päätäi, eikä koiran täi tartu ihmiseen. Koirasta toiseen se leviää kuitenkin tehokkaasti, etenkin talviaikaan, jolloin kaupunkikoirat ovat tiiviissä kontaktissa lajitovereihinsa koirapuistoissa ja kaduilla. Näyttelyt, kokeet ja muut koiratapahtumat keräävät innokkaita harrastajia yhteen ja täiden on helppoa hakeutua uuteen isäntään. Tavallisin koiran oire on jatkuva itsensä rapsuttelu. Täiden puremat kutiavat vimmatusti.
Täin ja väiveen erottaa toisistaan pään muodon perusteella. Täin pää on terävän kolmiomainen, kun taas väiveen tylpempi. Pieni väriero on myös havaittavissa. Täit ovat usein hiukan tummempia ja täin imemä veri kuultaa tummana hyönteisen takaruumiissa. Väive syö ihon eritteitä, joten ravintonsa suhteen nämä muutoin hyvin samankaltaisesti elelevät kumppanit eroavat toisistaan. Molempien koko elinkierto tapahtuu koirassa, mutta munia ja yksittäisiä aikuisia eläimiä saattaa olla myös koiran ympäristössä, joten huolelliseen häätöön kuuluu vähintään koiran ympäristön imurointi.
Täi ja väive talttuvat helposti apteekista ilman reseptiä saatavilla ulkoiloishäätölääkkeillä (permetriini ja fiproniili) tai eläinlääkäriltä saatavilla reseptilääkkeillä. Muista, että täin puremat kutisevat vielä pitkään sen jälkeen, kun itse täit ovat jo kuolleet. Raapimisen jatkuminen ei välttämättä merkitse hoidon epäonnistumista. Koiran turkissa voi myös näkyä kuolleita täitä, joista ei ole sille enää mitään haittaa, muuta kuin kosmeettinen haitta. Katso käyttämäsi tuotteen pakkauksesta, milloin voit pestä koiran kuolleiden täiden irrottamiseksi, ilman että lääkkeen teho siitä kärsii.
Kirput
Kirput ovat vikkeliä ja hyppäämiseen kykeneviä hyönteisiä, jotka näiden ominaisuuksiensa ansiosta leviävät tehokkaasti koirasta toiseen ja koiran ympäristöön. Kirput säilyvät toimintakykyisinä viikkoja tai jopa kuukausia asunnossa ilman koiraa. Onneksi maassamme ei vielä esiinny epidemiaksi asti koiran- ja kissankirppuja, jotka majoittuvat asuntoon. Kesäaikaan koirissa tavatut kirput ovat useimmiten peräisin luonnossa elävistä siileistä, linnuista, jyrsijöistä tai oravista ja niiden elinaika koirassa on rajallinen. Ulkomaille matkaavien on kuitenkin hyvä muistaa suojata koiransa, sillä jo niinkin lähellä kuin Etelä-Ruotsissa elelee ainakin kissan lajinomaisia kirppuja itäisistä ja eteläisistä lähinaapureista puhumattakaan. Onpa tapahtunut sellaistakin, että ulkomailla vierailleen henkilön matkatavaroissa on tullut tuliaisina kissankirppuja, jotka majoittuivat perheen koiriin. Kirput saattavat kokeilla puraista myös ihmistä. Kirppujen häätöön on saatavissa apteekista ja eläinlääkäreiltä reseptivapaita lääkkeitä. Kirppujen häädössä asunnon puhdistamiseen kannattaa paneutua jo huolellisemmin. Pakastaminen tai saunakäsittely kannattaa tehdä sellaisille vuodevaatteille tai esineille, jotka eivät kestä pesua.
Sikaripunkki
Sikaripunkki eli demodex on nimensä mukaisesti sikarin muotoinen loinen, joka elää kaivautuneena koiran ihoon. Sikaripunkit ovat yleisiä ja kuuluvat todennäköisesti jokaisen koiran sisäsyntyiseen loisvalikoimaan. Sikaripunkkien havaitseminen paljain silmin on mahdotonta ja eläinlääkäri löytää loiset koirasta mikroskoopilla tutkittavan ihon raapenäytteen avulla. Sikaripunkit kulkevat perintönä emolta pennuille. Siirtyminen tapahtuu pentujen ensimmäisten elinpäivien aikana. Myöhemmin koira ei voi enää saada sikaripunkkeja toisilta koirilta. Normaalisti koiran immuunivaste pitää punkkiarmeijan kurissa, mutta joillakin yksilöillä sikaripunkit voivat aiheuttaa ikäviäkin ja laajalle levinneitä iho-oireita. Tällöin yksilön immuunivaste on todennäköisesti sillä tavoin puutteellinen, ettei se pysty hillitsemään punkkien lisääntymistä. Tällaisia yksilöitä ei tulisi käyttää jalostukseen. Ihmisestä sikaripunkit eivät välitä. Hoitona käytetään eläinlääkäriltä reseptillä saatavia ulkoloislääkkeitä ja tarvittava hoitoaika on usein pitkä.
Kapi
Maassamme esiintyvät kapitartunnat ovat tavallisimmin peräisin villieläimistä (kettu, supi), joten riskiryhmän muodostavat luolametsästykseen käytettävät koirat. Tartunnan saanut koira voi levittää kapia edelleen toisiin koiriin. Kapieläin elää syvällä ihon sisällä. Sen löytäminen on raapenäytteellä erittäin haastavaa, joten hoito aloitetaan yleensä tyypillisten ihovaurioiden tai altistavan villieläinkontaktin perusteella. Kapi kutisee vietävästi ja kapisen koiran saa raapimaan itseään hillittömästi rapsuttamalla sen korvanlehteä. Kapi ei ole isännästään kovin tarkka, joten se voi kokeilla myös ihmisessä asumista. Hoitona käytetään eläinlääkäriltä reseptillä saatavia ulkoloislääkkeitä.
Hilsepunkki
Hilsepunkki on yleinen pentukoirien vaiva. Pennut saavat tartunnan usein jo kasvattajan luona. Hilsepunkkitartuntaa kuvaa hyvin ”kävelevä hilse” -nimitys. Tartunnan saanut pentu on usein voimakkaan hilseinen ja saattaa myös kutista. Jos hilsettä tarkastelee lähemmin, voi huomata hilsehippusten liikkuvan. Punkkeja voi löytyä myös aikuisesta koirasta, mutta oireet ovat lievemmät. Hilsepunkki voi saada ärsytystä aikaan myös ihmisen iholla. Hilsepunkin hoitoon soveltuvia valmisteita kannattaa kysyä eläinlääkäriltä.
Punkki
Puutiaiset eli punkit ovat jokaiselle koiranomistajalle ja luonnossa liikkujalle tuttuja hämähäkkieläimiä. Punkkeja esiintyy maassamme runsaasti rannikkoseudulla, Ahvenanmaalla ja Itä-Suomessa, mutta niitä löytyy kaikkialta Oulu-Joensuu linjan eteläpuolelta. Punkin viheliäisyys perustuu sen taudinlevittämiskykyyn. On osoitettu, että pääkaupunkiseudun punkeista joka kolmas tai neljäs kantaa Lymen borrelioosia aiheuttavaa bakteeria. Punkit levittävät myös puutiaisaivokuumetta (TBE, tick borne encephalitis), jota vastaan Ahvenanmaalla aloitetaan ihmisten rokottaminen tänä vuonna. Maassamme sairastuu Lymen tautiin noin 1000 ihmistä vuosittain ja puutiaisaivokuumeeseen noin 20 ihmistä. Tietoja koirien sairastumisista ei kerätä keskitetysti, joten määrän arvioiminen on vaikeaa.
Punkin elinkaari kestää 2-3 vuotta, jona aikana se muuttuu munasta toukaksi, nymfiksi ja aikuiseksi. Punkin kaikki kehitysvaiheet munaa lukuun ottamatta imevät verta. Punkkikansa vaanii sopivaa uhria kasvillisuuden joukossa ja pudottautuu kanssamatkustajiksi sopivan kohteen kulkiessa ohi. Punkin purema ei tuoreeltaan tunnu miltään, sillä punkin syljessä on puuduttavia aineita. Jos oleilet punkkirikkaassa maastossa, kannattaa joka ilta tehdä huolellinen punkkitarkastus ja irrottaa kiinnittyneet punkit välittömästi käyttäen apteekista saatavia punkinirrottajia. Koira kannattaa suojata punkkitartunnalta käyttämällä apteekista ja eläinlääkäreiltä saatavia reseptivapaita tähän tarkoitukseen suunniteltuja lääkkeitä (permetriini, fiproniili ja deltametriini). Suojaamalla koirasi, suojaat samalla myös perheesi. Älä tuo punkkeja kotiin. Lisätietoa punkeista ja niiden levittämistä sairauksista saat sivuilta www.punkki.net.
Ruskea koiranpunkki
Ruskea koiranpunkki on loisfaunassamme eksoottinen lämpimien maiden asukki. Sitä on esiintynyt kuitenkin Suomessa jo 1970-luvulta lähtien satunnaisesti. Etelä-Euroopassa se on koirissa hyvin yleinen loinen ja levittää sairauksia (riketsia eli spotted fever) myös ihmisiin. Koiranpunkki eroaa maastossa elävästä sukulaisestaan nopeutensa ja elintapojensa ansiosta. Ruskea koiranpunkkikin tarvitsee verta, jota se imee koirasta tai paremman puutteessa jopa ihmisestä. Nopealiikkeisenä se vilahtaa aterian jälkeen huonekalujen siimekseen tai taulun taakse sulattelemaan saalistaan ja voi elää ilman veriateriaa kuukausista jopa yli vuoteen. Asuntoon majoittuminen tekee punkin tuhoamisesta haasteellista. Tavalliset hyönteistuhoaineet käyvät koiranpunkkisotaan, mutta jos esiintyminen on laajamittaista, kannattaa paikalle kutsua alan ammattilaiset. Koirasta punkit pidetään poissa sekä apteekista reseptivapaasti saatavilla ulkoloishäätölääkkeillä (permetriini, fiproniili ja deltametriini) kuin myös eläinlääkäriltä saatavilla reseptilääkkeillä. Koiranpunkin kyseessä ollen ei kannata tuudittautua loisen harvinaisuuteen. Kirjoittajan koirat saivat tartunnan todennäköisesti kotimaasta jo 80-luvun lopulla.
Nenäpunkki ja korvapunkki
Nenäpunkki on koiran nenäontelossa elävä pienenpieni hämähäkkieläin. Koira oirehtii tartuntaa niiskuttamalla ja saamalla ”sisäänvetokohtauksia” (reverse sneezing). Hoito aloitetaan yleensä tyypillisten oireiden perusteella, sillä nenäpunkki ei hevillä tule ulos nenästä näytille. Hoitona käytetään eläinlääkäriltä saatavia reseptivalmisteita.
Korvapunkki elää nimensä mukaisesti korvassa, mutta saattaa vierailla myös korvan ulkopuolella. Punkit aiheuttavat korvassa voimakasta kutinaa ja ärsytystä. Tartunnalle tyypillinen merkki on kahvinporomainen erite korvassa. Punkit voidaan nähdä mikroskoopilla ja niiden aiheuttama tulehdus vaatii usein myös hoitoa, joten korvapunkkitartunnan saanut koira tai kissa on hyvä viedä eläinlääkärille. Häätöön voidaan käyttää ilman reseptiä apteekista saatavia korvatippoja (Otita para) tai eläinlääkäriltä saatavia reseptivalmisteita.
Kerro ulkoloistartunnasta koirakavereille
Muistathan aina kertoa avoimesti koirasi lenkki- ja leikkikumppaneiden omistajille, jos koirastasi on löytynyt täitä, väiveitä, kapi, koiran- tai kissankirppuja, hilsepunkkeja tai ruskeita koiranpunkkeja. Nämä ulkoloiset leviävät suoraan koirasta toiseen ja on oman koirasikin kannalta hyvä, että kaikki sen kontaktikoirat hoidetaan samanaikaisesti. Jos perheessä on useita koiria, on ne kaikki hoidettava samanaikaisesti, vaikka vain yhdestä löytyisi loisia. Muutoin hoidetut koirat saavat heti uuden tartunnan, kun ulkoloislääkkeen vaikutus lakkaa. Tartunnan ennaltaehkäisemiseksi koiralle voidaan antaa ulkoloishäätölääkitys säännöllisin väliajoin. Muista myös, ettei ulkoloisilla ja likaisuudella ole mitään tekemistä toistensa kanssa. Loiset tarttuvat toisesta eläimestä tai ympäristöstä eivätkä sikiä likaisuudesta. Vasta pesty puhtipuhdas koira voi saada tartunnan.
Niiden yli 30 vuoden aikana, jona minulla on koiria ollut, olen onnistunut saamaan koiriini kaikki edellä mainitut loiset yhtä lukuun ottamatta. Koiran kirppua en ole vielä onnistunut kertaakaan koiristani löytämään. Kissankirppuja kylläkin. Koirani toki käyvät näyttelyissä ja kokeissa, mutta vain ani harvoin maamme ulkopuolella. Kenenkään ei pidä tuudittautua uskottelemaan itselleen, ettei minun koirissani koskaan mitään ole, kun ei ole ollut ennenkään – etsivä kyllä löytää.
Kirjoittanut: ELL Nina Menna
Maassamme täi on ehdottomasti yleisin koiran ulkoloinen. Koiran täi on eri hyönteislaji kuin ihmisen päätäi, eikä koiran täi tartu ihmiseen. Koirasta toiseen se leviää kuitenkin tehokkaasti, etenkin talviaikaan, jolloin kaupunkikoirat ovat tiiviissä kontaktissa lajitovereihinsa koirapuistoissa ja kaduilla. Näyttelyt, kokeet ja muut koiratapahtumat keräävät innokkaita harrastajia yhteen ja täiden on helppoa hakeutua uuteen isäntään. Tavallisin koiran oire on jatkuva itsensä rapsuttelu. Täiden puremat kutiavat vimmatusti.
Täin ja väiveen erottaa toisistaan pään muodon perusteella. Täin pää on terävän kolmiomainen, kun taas väiveen tylpempi. Pieni väriero on myös havaittavissa. Täit ovat usein hiukan tummempia ja täin imemä veri kuultaa tummana hyönteisen takaruumiissa. Väive syö ihon eritteitä, joten ravintonsa suhteen nämä muutoin hyvin samankaltaisesti elelevät kumppanit eroavat toisistaan. Molempien koko elinkierto tapahtuu koirassa, mutta munia ja yksittäisiä aikuisia eläimiä saattaa olla myös koiran ympäristössä, joten huolelliseen häätöön kuuluu vähintään koiran ympäristön imurointi.
Täi ja väive talttuvat helposti apteekista ilman reseptiä saatavilla ulkoiloishäätölääkkeillä (permetriini ja fiproniili) tai eläinlääkäriltä saatavilla reseptilääkkeillä. Muista, että täin puremat kutisevat vielä pitkään sen jälkeen, kun itse täit ovat jo kuolleet. Raapimisen jatkuminen ei välttämättä merkitse hoidon epäonnistumista. Koiran turkissa voi myös näkyä kuolleita täitä, joista ei ole sille enää mitään haittaa, muuta kuin kosmeettinen haitta. Katso käyttämäsi tuotteen pakkauksesta, milloin voit pestä koiran kuolleiden täiden irrottamiseksi, ilman että lääkkeen teho siitä kärsii.
Kirput
Kirput ovat vikkeliä ja hyppäämiseen kykeneviä hyönteisiä, jotka näiden ominaisuuksiensa ansiosta leviävät tehokkaasti koirasta toiseen ja koiran ympäristöön. Kirput säilyvät toimintakykyisinä viikkoja tai jopa kuukausia asunnossa ilman koiraa. Onneksi maassamme ei vielä esiinny epidemiaksi asti koiran- ja kissankirppuja, jotka majoittuvat asuntoon. Kesäaikaan koirissa tavatut kirput ovat useimmiten peräisin luonnossa elävistä siileistä, linnuista, jyrsijöistä tai oravista ja niiden elinaika koirassa on rajallinen. Ulkomaille matkaavien on kuitenkin hyvä muistaa suojata koiransa, sillä jo niinkin lähellä kuin Etelä-Ruotsissa elelee ainakin kissan lajinomaisia kirppuja itäisistä ja eteläisistä lähinaapureista puhumattakaan. Onpa tapahtunut sellaistakin, että ulkomailla vierailleen henkilön matkatavaroissa on tullut tuliaisina kissankirppuja, jotka majoittuivat perheen koiriin. Kirput saattavat kokeilla puraista myös ihmistä. Kirppujen häätöön on saatavissa apteekista ja eläinlääkäreiltä reseptivapaita lääkkeitä. Kirppujen häädössä asunnon puhdistamiseen kannattaa paneutua jo huolellisemmin. Pakastaminen tai saunakäsittely kannattaa tehdä sellaisille vuodevaatteille tai esineille, jotka eivät kestä pesua.
Sikaripunkki
Sikaripunkki eli demodex on nimensä mukaisesti sikarin muotoinen loinen, joka elää kaivautuneena koiran ihoon. Sikaripunkit ovat yleisiä ja kuuluvat todennäköisesti jokaisen koiran sisäsyntyiseen loisvalikoimaan. Sikaripunkkien havaitseminen paljain silmin on mahdotonta ja eläinlääkäri löytää loiset koirasta mikroskoopilla tutkittavan ihon raapenäytteen avulla. Sikaripunkit kulkevat perintönä emolta pennuille. Siirtyminen tapahtuu pentujen ensimmäisten elinpäivien aikana. Myöhemmin koira ei voi enää saada sikaripunkkeja toisilta koirilta. Normaalisti koiran immuunivaste pitää punkkiarmeijan kurissa, mutta joillakin yksilöillä sikaripunkit voivat aiheuttaa ikäviäkin ja laajalle levinneitä iho-oireita. Tällöin yksilön immuunivaste on todennäköisesti sillä tavoin puutteellinen, ettei se pysty hillitsemään punkkien lisääntymistä. Tällaisia yksilöitä ei tulisi käyttää jalostukseen. Ihmisestä sikaripunkit eivät välitä. Hoitona käytetään eläinlääkäriltä reseptillä saatavia ulkoloislääkkeitä ja tarvittava hoitoaika on usein pitkä.
Kapi
Maassamme esiintyvät kapitartunnat ovat tavallisimmin peräisin villieläimistä (kettu, supi), joten riskiryhmän muodostavat luolametsästykseen käytettävät koirat. Tartunnan saanut koira voi levittää kapia edelleen toisiin koiriin. Kapieläin elää syvällä ihon sisällä. Sen löytäminen on raapenäytteellä erittäin haastavaa, joten hoito aloitetaan yleensä tyypillisten ihovaurioiden tai altistavan villieläinkontaktin perusteella. Kapi kutisee vietävästi ja kapisen koiran saa raapimaan itseään hillittömästi rapsuttamalla sen korvanlehteä. Kapi ei ole isännästään kovin tarkka, joten se voi kokeilla myös ihmisessä asumista. Hoitona käytetään eläinlääkäriltä reseptillä saatavia ulkoloislääkkeitä.
Hilsepunkki
Hilsepunkki on yleinen pentukoirien vaiva. Pennut saavat tartunnan usein jo kasvattajan luona. Hilsepunkkitartuntaa kuvaa hyvin ”kävelevä hilse” -nimitys. Tartunnan saanut pentu on usein voimakkaan hilseinen ja saattaa myös kutista. Jos hilsettä tarkastelee lähemmin, voi huomata hilsehippusten liikkuvan. Punkkeja voi löytyä myös aikuisesta koirasta, mutta oireet ovat lievemmät. Hilsepunkki voi saada ärsytystä aikaan myös ihmisen iholla. Hilsepunkin hoitoon soveltuvia valmisteita kannattaa kysyä eläinlääkäriltä.
Punkki
Puutiaiset eli punkit ovat jokaiselle koiranomistajalle ja luonnossa liikkujalle tuttuja hämähäkkieläimiä. Punkkeja esiintyy maassamme runsaasti rannikkoseudulla, Ahvenanmaalla ja Itä-Suomessa, mutta niitä löytyy kaikkialta Oulu-Joensuu linjan eteläpuolelta. Punkin viheliäisyys perustuu sen taudinlevittämiskykyyn. On osoitettu, että pääkaupunkiseudun punkeista joka kolmas tai neljäs kantaa Lymen borrelioosia aiheuttavaa bakteeria. Punkit levittävät myös puutiaisaivokuumetta (TBE, tick borne encephalitis), jota vastaan Ahvenanmaalla aloitetaan ihmisten rokottaminen tänä vuonna. Maassamme sairastuu Lymen tautiin noin 1000 ihmistä vuosittain ja puutiaisaivokuumeeseen noin 20 ihmistä. Tietoja koirien sairastumisista ei kerätä keskitetysti, joten määrän arvioiminen on vaikeaa.
Punkin elinkaari kestää 2-3 vuotta, jona aikana se muuttuu munasta toukaksi, nymfiksi ja aikuiseksi. Punkin kaikki kehitysvaiheet munaa lukuun ottamatta imevät verta. Punkkikansa vaanii sopivaa uhria kasvillisuuden joukossa ja pudottautuu kanssamatkustajiksi sopivan kohteen kulkiessa ohi. Punkin purema ei tuoreeltaan tunnu miltään, sillä punkin syljessä on puuduttavia aineita. Jos oleilet punkkirikkaassa maastossa, kannattaa joka ilta tehdä huolellinen punkkitarkastus ja irrottaa kiinnittyneet punkit välittömästi käyttäen apteekista saatavia punkinirrottajia. Koira kannattaa suojata punkkitartunnalta käyttämällä apteekista ja eläinlääkäreiltä saatavia reseptivapaita tähän tarkoitukseen suunniteltuja lääkkeitä (permetriini, fiproniili ja deltametriini). Suojaamalla koirasi, suojaat samalla myös perheesi. Älä tuo punkkeja kotiin. Lisätietoa punkeista ja niiden levittämistä sairauksista saat sivuilta www.punkki.net.
Ruskea koiranpunkki
Ruskea koiranpunkki on loisfaunassamme eksoottinen lämpimien maiden asukki. Sitä on esiintynyt kuitenkin Suomessa jo 1970-luvulta lähtien satunnaisesti. Etelä-Euroopassa se on koirissa hyvin yleinen loinen ja levittää sairauksia (riketsia eli spotted fever) myös ihmisiin. Koiranpunkki eroaa maastossa elävästä sukulaisestaan nopeutensa ja elintapojensa ansiosta. Ruskea koiranpunkkikin tarvitsee verta, jota se imee koirasta tai paremman puutteessa jopa ihmisestä. Nopealiikkeisenä se vilahtaa aterian jälkeen huonekalujen siimekseen tai taulun taakse sulattelemaan saalistaan ja voi elää ilman veriateriaa kuukausista jopa yli vuoteen. Asuntoon majoittuminen tekee punkin tuhoamisesta haasteellista. Tavalliset hyönteistuhoaineet käyvät koiranpunkkisotaan, mutta jos esiintyminen on laajamittaista, kannattaa paikalle kutsua alan ammattilaiset. Koirasta punkit pidetään poissa sekä apteekista reseptivapaasti saatavilla ulkoloishäätölääkkeillä (permetriini, fiproniili ja deltametriini) kuin myös eläinlääkäriltä saatavilla reseptilääkkeillä. Koiranpunkin kyseessä ollen ei kannata tuudittautua loisen harvinaisuuteen. Kirjoittajan koirat saivat tartunnan todennäköisesti kotimaasta jo 80-luvun lopulla.
Nenäpunkki ja korvapunkki
Nenäpunkki on koiran nenäontelossa elävä pienenpieni hämähäkkieläin. Koira oirehtii tartuntaa niiskuttamalla ja saamalla ”sisäänvetokohtauksia” (reverse sneezing). Hoito aloitetaan yleensä tyypillisten oireiden perusteella, sillä nenäpunkki ei hevillä tule ulos nenästä näytille. Hoitona käytetään eläinlääkäriltä saatavia reseptivalmisteita.
Korvapunkki elää nimensä mukaisesti korvassa, mutta saattaa vierailla myös korvan ulkopuolella. Punkit aiheuttavat korvassa voimakasta kutinaa ja ärsytystä. Tartunnalle tyypillinen merkki on kahvinporomainen erite korvassa. Punkit voidaan nähdä mikroskoopilla ja niiden aiheuttama tulehdus vaatii usein myös hoitoa, joten korvapunkkitartunnan saanut koira tai kissa on hyvä viedä eläinlääkärille. Häätöön voidaan käyttää ilman reseptiä apteekista saatavia korvatippoja (Otita para) tai eläinlääkäriltä saatavia reseptivalmisteita.
Kerro ulkoloistartunnasta koirakavereille
Muistathan aina kertoa avoimesti koirasi lenkki- ja leikkikumppaneiden omistajille, jos koirastasi on löytynyt täitä, väiveitä, kapi, koiran- tai kissankirppuja, hilsepunkkeja tai ruskeita koiranpunkkeja. Nämä ulkoloiset leviävät suoraan koirasta toiseen ja on oman koirasikin kannalta hyvä, että kaikki sen kontaktikoirat hoidetaan samanaikaisesti. Jos perheessä on useita koiria, on ne kaikki hoidettava samanaikaisesti, vaikka vain yhdestä löytyisi loisia. Muutoin hoidetut koirat saavat heti uuden tartunnan, kun ulkoloislääkkeen vaikutus lakkaa. Tartunnan ennaltaehkäisemiseksi koiralle voidaan antaa ulkoloishäätölääkitys säännöllisin väliajoin. Muista myös, ettei ulkoloisilla ja likaisuudella ole mitään tekemistä toistensa kanssa. Loiset tarttuvat toisesta eläimestä tai ympäristöstä eivätkä sikiä likaisuudesta. Vasta pesty puhtipuhdas koira voi saada tartunnan.
Niiden yli 30 vuoden aikana, jona minulla on koiria ollut, olen onnistunut saamaan koiriini kaikki edellä mainitut loiset yhtä lukuun ottamatta. Koiran kirppua en ole vielä onnistunut kertaakaan koiristani löytämään. Kissankirppuja kylläkin. Koirani toki käyvät näyttelyissä ja kokeissa, mutta vain ani harvoin maamme ulkopuolella. Kenenkään ei pidä tuudittautua uskottelemaan itselleen, ettei minun koirissani koskaan mitään ole, kun ei ole ollut ennenkään – etsivä kyllä löytää.
Kirjoittanut: ELL Nina Menna
. Mitä käytätte/toimii: Exspot, panta, shootag, ym?
